Tuotekategoriat

PÖLYN HALLINTA

Pölynhallinta on taitolaji, jonka hallitsee oikeilla menetelmillä ja laitteilla.

Alipaineistus ja osastointi ovat keskeisiä keinoja pölyn hallitsemiseksi rakennustyömaalla. Yksi tehokas tapa hallita pölyä on alipaineistus. Alipaineistuksen myötä työtilaan  luodaan alipaine, jolloin pöly ei pääse leviämään muualle rakennukseen. Tämä on erityisen tärkeää esimerkiksi saneerauskohteissa, joissa pölyä syntyy runsaasti.
Alipaineistuksen lisäksi myös osastointi on tärkeä osa pölynhallintaa. Osastoinnilla työmaa jaetaan eri osiin, joissa kussakin tehdään erilaisia töitä. Näin pölyä syntyy vain tietyillä alueilla, eikä se leviä koko rakennukseen

ASTQ:lla on yli 25 vuoden kokemus pölynhallinnasta rakennustyömailla. Juuremme ovat asbestin pölynhallinnassa, myös muiden terveydelle haitallisten aineiden pölynhallinta on meille tuttua. Uusimpana näistä kvartsipöly.

Laaja valikoimamme alipaineistajia takaa sen että jokaiselle työmaalle löytyy sopiva laite. Alipaineistajalla estetään hienojakoisen rakennuspölyn leviäminen muihin tiloihin. Alipaineistaja onkin yksi tärkeimmistä tekijöistä työmaan siisteyden ja työntekijöiden terveyden varmistamisen suhteen.

Tutustu valikoimaamme alla, tee tilaus verkkokaupastamme tai ole yhteydessä myyntiimme kaikissa pölynhallintaan liittyvissä asioissa. Kysy myös tarjous vuokrakalustosta!

 

 

Nilfisk VHS turvapölypussi 5 kpl/pss

107413549

Nilfisk UZ 964 paperipölypussi

1406554020

Kompaktin rakenteensa ansiosta ihanteellinen portaisiin tai kapeisiin ja vaikeapääsyisiin käyttökohteisiin, joissa on vaikeaa vetää perässä tavallista imuria. Lanneimuri on perustyöväline teattereiden, myymälöiden, linja-autojen ja lentokoneiden siivouksessa. Kevyt ja ergonominen kone on mukava käyttää, eikä se rasita käyttäjän selkää tai hartioita.

Ergonominen rakenne ei kohdista rasitusta hartioihin tai selkärankaan.
Kevyt – vain 3,1 kg
Konetta ei tarvitse vetää tai työntää.
15 m johto sallii laajan työskentelyalueen.
Lisävarusteet pystyy pitämään kätevästi vyöllä.
Vakiona EPA12-poistoilmansuodatin.

220 V, 670 W, VERKKOJOHTO 15 M, LATTIASUULAKE HARJAKSILLA 300 MM, RAKOSUULAKE, PÖLYTEKSTIILISUULAKE,
IMUPUTKI 500 MM ALUMIINI 2 KPL, IMULETKU 1,2 M, PÖLYPUSSI 5 KPL,

Nilfisk VP300 Pölypussi fleece 10L 10

82367820

Nilfisk GD 5 BACK HEPA reppuimuri

9060601010

Kevyt, tasainen painojakaumaltaan ja matala äänitasoltaan.

Hyvällä reppuimurilla on tietynlaiset ominaisuudet. Se on kevyt, sen paino jakautuu tasaisesti ja se on mahdollisimman hiljainen. Jos näistä perusasioista tingitään, reppuimurin käyttäminen on epämukavaa ja epäkäytännöllistä. Samalla tehon pitää riittää nopeaan ja tehokkaaseen puhdistukseen ja pölypussin pitää olla niin suuri, ettei sitä joudu jatkuvasti vaihtamaan. Ennen kaikkea puhdistuskustannusten pitää olla kohdallaan!
Nilfisk GD 5/GD 10 -reppuimuri ylittää kaikki edellytykset teknisellä kehittyneisyydellään, joka näkyy kaikissa Nilfisk-tuotteissa. Se mahdollistaa nopean ja tuotteliaan siivouksen budjettia hellivään hintaan.

Matala melutaso tekee käyttämisestä mukavaa ja mahdollistaa siivoamisen melulle herkissä kohteissa.
Kevyt imuri ja valjaat on suunniteltu ergonomisiksi, jotta käyttö olisi kevyttä.
Hyvä suodatus HEPA-poistoilmansuodattimella.
Kestävä rakenne pidentää käyttöikää.
Eri kokoisia säiliöitä eri käyttökohteisiin.
15 metrin johto pikairrotuksella säästää aikaa.
Helppo varastoida: kone pysyy pystyssä lattialla tai sen voi ripustaa seinälle.
Sopii vasen- ja oikeakätiseen käyttöön.
Poistoilma ei häiritse käyttöä.

KANTOVALJAAT PREMIUM, TEKSTIILILATTIASUUL. LIITIN, TELESKOOPPI-IMUPUTKI ALUMIINI,
YHDISTELMÄSUULAKE, IMULETKU, RAKOSUULAKE, PYÖREÄ HARJASUULAKE, HEPA-SUODATN, PÖLYPUSSI 5 L /5
KPL

Nilfisk UZ 964 lanneimuri

107410422

Kompaktin rakenteensa ansiosta ihanteellinen portaisiin tai kapeisiin ja vaikeapääsyisiin käyttökohteisiin, joissa on vaikeaa vetää perässä tavallista imuria. Lanneimuri on perustyöväline teattereiden, myymälöiden, linja-autojen ja lentokoneiden siivouksessa. Kevyt ja ergonominen kone on mukava käyttää, eikä se rasita käyttäjän selkää tai hartioita.

Ergonominen rakenne ei kohdista rasitusta hartioihin tai selkärankaan.
Kevyt – vain 3,1 kg
Konetta ei tarvitse vetää tai työntää.
15 m johto sallii laajan työskentelyalueen.
Lisävarusteet pystyy pitämään kätevästi vyöllä.
Vakiona EPA12-poistoilmansuodatin.

220 V, 670 W, VERKKOJOHTO 15 M, LATTIASUULAKE HARJAKSILLA 300 MM, RAKOSUULAKE, PÖLYTEKSTIILISUULAKE,
IMUPUTKI 500 MM ALUMIINI 2 KPL, IMULETKU 1,2 M, PÖLYPUSSI 5 KPL,

Nilfisk VP930 hepa basic

107415560

Nilfisk VP930 on pölynimureiden parhaimmistoa isojen tilojen päivittäiseen imurointiin. Se luotettava kumppani vaativissa siivouskohteissa hotelleissa, kouluissa, konttoreissa ja sairaaloissa. Vankka ja vakaa. Suuren pölypussin tilavuus on 15 litraa.
Nerokas rakenne optimoi ilman virtauksen ja pienentää energiahukan ehdottomaan minimiin. Siksi tämä on yksi maailman hiljaisimmista ammatti-imureista.

Tulos on poikkeuksellinen imuteho ja upea kestävyys. Tämän takia asiakkaat ostavat VP930-imureita kerran toisensa jälkeen.

Erinomainen äänitaso
Lujatekoinen terässäiliö on erittäin kestävä.
Laadukkaat osat
Tilava säiliö
HEPA H13 -poistoilmansuodatin vakiovarusteena
Putki+suulakeparkki vakiovarusteena
Kestävä terässäiliö ja 15 litran pölypussi
Kaksi toimintanopeutta tietyissä malleissa

Nimellisteho (W) 760
Ilmavirtaus (l/s) 33
Paino (kg) 7.9
Alipaine suulakkeella (kPa) 23
Pölypussin tilavuus (l) 15
Pääsuodatin pinta-ala (cm²) 2400
Imuteho letkun päässä (W) 240
Pituus x leveys x korkeus (mm) 440x390x330
Jännite/taajuus (V/Hz) 220-240/50-60
Verkkojohdon pituus (m) /pistokemalli 15.5/EU

VERKKOJOHTO 15M, PUTKET 2 KPL 500 MM, IMULETKU, YHDISTELMÄ- JA KALUSTESUULAKE, HEPA-SUODATIN
H13, PAPERINEN PÖLYPUSSI 1 KPL, MOOTTORITEHO 1000 W

Nilfisk siivousimuri VP300 HEPA

107415322

Nimellisteho (W) 400
Ilmavirtaus (l/s) 25
Jännite (V) 220-240
Verkkojohdon pituus (m) 10
Paino (kg) 5
Alipaine suulakkeella (kPa) 15
Pölypussin tilavuus (l) 10
Pääsuodatin pinta-ala (cm²) 2400
Imuteho letkun päässä (W) 110
Pituus x leveys x korkeus (mm) 395x340x390
Taajuus (Hz) 50-60

NILFISK ATTIX 33 H

107412183

ATTIX 33 M/H –märkä-/kuivaimurissa on innovatiivinen suodatusjärjestelmä, parannettu suorituskyky, kestävä rakenne ja se on sertifioitu M/H pölyluokkiin, mikä tekee siitä erinomaisen valinnan ammattilaisille, jotka etsivät luotettavaa imuria suojelemaan työntekijöidensä terveyttä ja turvallisuutta. ATTIX 33 M / H –märkä-/kuivaimuri on suunniteltu täyttämään rakennus- ja muun teollisuuden vaarallisen pölyn keräämiseen asetetut tiukat vaatimukset.

ATTIX 33 M/H tarjoaa erinomaisen puhdistustehokkuuden automaattisen InfiniClean™ -suodattimen puhdistusjärjestelmän ansiosta. InfiniClean™ -järjestelmä puhdistaa suodattimen käänteisen ilmavirtapulssin avulla käytön aikana, mikä pitää imutehon jatkuvasti korkeana. Seisonta-aika vähenee merkittävästi kun säiliö voidaan täyttää ilman suodattimen manuaalista puhdistusta - jopa erittäin vaativissa hienojakoista pölyä sisältävissä kohteissa. Pölylle altistumisen minimoimiseksi useita erilaisia pölypussivaihtoehtoja on saatavilla erilaisiin kohteisiin ja terveydelle vaarallisten pölyjen taltiointiin. Kestävä ja pestävä PFTE-suodatin minimoi ylläpitoon kuluvan ajan ja vähentää huollon kokonaiskustannuksia. Virtaustunnistin merkkiäänellä ja LED-valolla tarkkailee suodattimen kuntoa ja ilmavirtausta, joka varmistaa suorituskyvyn ja suodatuksen pysymisen korkeana ja turvallisena.
Käyttäjäystävällisyys ja helppokäyttöisyys - myös kuljetettaessa imuria kohteesta toiseen - ovat tärkeitä ominaisuuksia. Kaikissa malleissa on joustavat tarvikkeiden ja työkalujen säilytysratkaisut, varmistaen että kaikki tärkeä on hyvin lähettyvillä.

InfiniClean™ - Automaattinen suodattimen puhdistusjärjestelmä minimoi imutehon laskun
PTFE tarttumaton kalvo min. 99,9% suodatustehokkuus
Push&Clean -puoliautomaattinen suodattimenpuhdistus osassa malleja
Sertifioitu pölyluokkiin M ja H, mukaanlukien asbesti
Ainutlaatuinen kaksoissuodatus-järjestelmä saatavana H-luokka/HEPA - sis. 3-tasoisen suodatuksen
Virtausensori merkkiäänellä ja LED-valolla
30-litran säiliö teräspyörillä ja kestävällä törmäyssuojalla
MultiFit-lisävarustejärjestelmä
Joustavat kumihihnat, työkalulaatikon kiinnityspaikka ja kuljetuskahva
Moottorin jäähdytyssuodatin, poistoilmansuodatin ja pitkäikäinen suodatin lisävarusteena

Paino (kg) 14.5
Pituus x leveys x korkeus (mm) 565x385x520
Pääsuodattimen malli PTFE/Cellulose H-class
Verkkojohto (m) 7.5
Ilmavirtaus (l/min.) 4500
Alipaine (mbar/kPa) 250/25
Enimmäisteho (W) 1400
Huipputeho (W) 1200
Jännite/vaihe/taajuus/virta (V/~/Hz/A) 230/1/50-60/16
Äänitaso työn aikana (dB(A)) 60
Säiliön enimmäistilavuus (l) 30
Suodattimen puhdistusjärjestelmä

NILFISK ATTIX 44 M-H

107412186

ATTIX 44 M/H –märkä-/kuivaimurissa on innovatiivinen suodatusjärjestelmä, parannettu suorituskyky, kestävä rakenne ja se on sertifioitu M/H pölyluokkiin, mikä tekee siitä erinomaisen valinnan ammattilaisille, jotka etsivät luotettavaa ja suurikapasiteettista imuria suojelemaan työntekijöidensä terveyttä ja turvallisuutta. ATTIX 44 M / H –märkä-/kuivaimuri on suunniteltu täyttämään rakennus- ja muun teollisuuden vaarallisen pölyn keräämiseen asetetut tiukat vaatimukset..

ATTIX 44 M/H tarjoaa erinomaisen puhdistustehokkuuden automaattisen InfiniClean™ -suodattimen puhdistusjärjestelmän ansiosta. InfiniClean™ -järjestelmä puhdistaa suodattimen käänteisen ilmavirtapulssin avulla käytön aikana, mikä pitää imutehon jatkuvasti korkeana. Seisonta-aika vähenee merkittävästi kun säiliö voidaan täyttää ilman manuaalista suodattimen puhdistusta - jopa erittäin vaativissa hienojakoista pölyä sisältävissä kohteissa. Pölylle altistumisen minmoimiseksi useita erilaisia pölypussivaihtoehtoja on saatavilla erilaisiin kohteisiin ja terveydelle vaarallisten pölyjen taltiointiin. Kestävä ja pestävä PFTE-suodatin minimoi ylläpitoon kuluvan ajan ja vähentää huollon kokonaiskustannuksia. Virtaustunnistin merkkiäänellä ja LED-valolla tarkkailee suodattimen kuntoa ja ilmavirtausta, joka varmistaa suorituskyvyn ja suodatuksen pysymisen korkeana ja turvallisena.

Käyttäjäystävällisyys ja helppokäyttöisyys - myös kuljetettaessa imuria kohteesta toiseen - ovat tärkeitä ominaisuuksia. Kaikissa malleissa on joustavat tarvikkeiden ja työkalujen säilytysratkaisut, varmistaen että kaikki tärkeä on hyvin lähettyvillä.

InfiniClean™ - Automaattinen suodattimen puhdistusjärjestelmä minimoi imutehon laskun
PTFE tarttumaton kalvo min. 99,9% suodatustehokkuus
Push&Clean -puoliautomaattinen suodattimenpuhdistus osassa malleja
Sertifioitu pölyluokkiin M ja H, mukaanlukien asbesti
Ainutlaatuinen kaksoissuodatus-järjestelmä saatavana H-luokka/HEPA - sis. 3-tasoisen suodatuksen
Virtausensori merkkiäänellä ja LED-valolla
42-litran säiliö teräspyörillä ja kestävällä törmäyssuojalla
MultiFit-lisävarustejärjestelmä
Joustavat kumihihnat, työkalulaatikon kiinnityspaikka ja kuljetuskahva
Moottorin jäähdytyssuodatin, poistoilmansuodatin ja pitkäikäinen suodatin lisävarusteena


Paino (kg) 16
Pituus x leveys x korkeus (mm) 565x385x605
Pääsuodattimen malli PTFE/Cellulose H-class
Verkkojohto (m) 7.5
Ilmavirtaus (l/min.) 4500
Alipaine (mbar/kPa) 250/25
Enimmäisteho (W) 1400
Huipputeho (W) 1200
Jännite/vaihe/taajuus/virta (V/~/Hz/A) 230/1/50-60/16
Äänitaso työn aikana (dB(A)) 60
Säiliön enimmäistilavuus (l) 42
Suodattimen puhdistusjärjestelmä

Ghibli AS-2 P-A/1000W/HEPA/DK/EXP, imuvarustein

80020040

GHIBLI M7P painehuuhtelukone

GHM7P

ASTILLO TopVAC 600 imuyksikkö

01313

Keskuspölynimuriyksikössä on huoltovapaa suorakäyttö. Se on varustettu H14-suodattimella. Sivukanavatuuletin on elektronisesti tasapainotettu ja suunniteltu jatkuvaan käyttöön. Suojakytkin pysäyttää moottorin toiminnan, jos se ylikuumenee. IP55 ohjauskaappi on varustettu alipainemittarilla tyhjiön valvontaa varten. Tukeva runko on varustettu suurilla lukittavilla pyörillä.

Jännite: 400 V / 50 Hz
Teho: 7,5 kW
Sähkösuojaus: IP55
Alipaine: 335 mbar
Suurin ilmavirtaus: 600 m3 / h
Imuaukko: Ø 75 mm
Melutaso (EN ISO 3744): 70 dB (A)
Suodattimen tyyppi: patruuna
Suodattimen pinta: 30 000 cm²
Suodatinmateriaali ja luokka: lasikuitu HEPA-H14
Mitat: 119 x 60 x 107 cm
Paino: 205 kg

Dustcontrol DC1800/2800/2900 hepasuodatin H13

42027

Konetyyppi: DC 1800 • DC 2800c • DC 2800 H Asbesti

Dustcontrol DC 3800 hienosuodatin polyesteri PTFE

42465

Dustcontrol DC 3500/3800 hepasuodatin H13

42024

Dustcontrol DC1800/2800/2900 hienosuod. polyesteri

42028

Dustcontrol DC1800/2800/2900 hienosuod. selluloosa

42029

Dustcontrol DC 2500 hienosuodatin

404901